Joturoti Designin taustaa
Olen Johanna Rotikko, kotoisin Jämijärveltä,
mistä suuntasin aikanaan ilmaisutaidon lukioon Tampereelle. Lukiossa keskityin luonnontieteisiin, matematiikkaan sekä kuvallisiin ilmaisuaineisiin, kirjoittaen ylioppilaaksi v. 2005. Jatko-opintoihin lähdin Helsingin yliopiston Viikin kampukselle elintarviketieteiden äärelle, josta valmistuin maisteriksi v. 2011. Asiantuntijatöiden ohella Johanna erikoistuin elintarvikkeiden tuotekehitysasiantuntijaksi.
Vuonna 2014 muutin takaisin Tampereelle ja aloin haaveilla yrittäjyydestä. Niinpä hakeuduin Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen opiskelemaan sisustusartesaanin ammattiin, jotta sain vahvuutta luovaan osaamiseen ja avaimet yrittäjyyteen. Sisustusartesaanin ja yrittäjyyden opintojen parissa menivät vuodet 2015-2017. Opinnoissa osoittamani menestymisen ansiosta sain stipendin Tiimiakatemia® Tiimimestari-valmennukseen. Tiimivalmentajaksi valmistuin kesäkuussa 2018.
Oman yritykseni perustin keväällä 2018. Yrittäjyyden aikana olen tehnyt pitkäkestoisia yhteistöitä useiden yritysasiakkaiden kanssa, mm. asiakaspalveluun, palveluiden toteuttamiseen, tuotekehitykseen, hallinnollisiin tehtäviin sekä esihenkilönä toimimiseen. Olen myös saanut palvella lukuisia yksityisasiakkaita sisustusasioihin liittyen. Yrittäjyyden ohessa olen opiskellut TAMK:ssa ja valmistunut sieltä ammatilliseksi opettajaksi (AmO) joulukuussa 2023.
Keväällä 2023 avasin kivijalkamyymälä Roosaliinin Sastamalan keskustaan Marttilankadulle. Roosaliinin valikoima ja palvelut nivoutuvat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ympärille, antaen inspiraatiota niin sisustukseen, pukeutumisen, herkkujen sekä kemikaliotuotteiden valintaan. Hyvinvointialan opintoihin olen sukeltanut vuosina 2024-2025 valmistuen energiahoitajaksi sekä sertifioiduksi Free to Heal® -valmentajaksi. Perheeseeni kuuluu mies, kaksi poikaa ja koira. Vapaa-aikana harrastan lenkkeilyä, käsitöitä ja lukemista.

